Kulkurin vaimo palasi Helsinkiin!

Kulkurin matkassa saa pitää hatusta kiinni. Lauantaina lennettiin takaisin Suomeen. Aluksi suunnitteilla oli kesälomareissu, mutta yhtäkkiä se muuttuikin jo Suomeen paluumuutoksi. Oho!

Kuorma lähdössä

Kuorma lähdössä

Uutiset oli meillä tiedossa jo kesäkuun alussa, mutta päätöksiä ei uskallettu vielä silloin julkistaa. Ei aivan uskaltanut vielä innostaa kotoväkeä, josko suunnitelmiin olisi vielä tullut muutos. Ei tullut. Pistettiin koti pakettiin, myytiin sähkötavarat ja muut ylimääräiset. Kontti lähti kaksi viikkoa sitten. Lupasivat sille matka-aikaa 6-8 viikkoa. Toivottavasti tulevat perille ehjänä.

Tulevaisuus on meillä molemmilla kovin avoin, mutta yhtä vanhaa unelmaa ollaan lähdetty verestämään. Joskos nyt olisi se omakotitalon vuoro. Ensin kuitenkin muutetaan Helsinkiin, Tunturikadulle. Tervetuloa kylään 🙂

Uuteen pieneen kotiloon päästään vasta syyskuun alusta, joten näin ollen päätettiin tehdä elokuun aikana Suomi tournee. Hyvistä majataloista, ihmeellisistä luonnonoikuista, parhaista kirppareista ja marjojenpoimintapaikoista otetaan vinkkejä vastaan. Niin ja jos asut jossain muualla kun pääkaupunkiseudulla niin tullaan poikkeamaan!

Mun koulutus hyvinvointivalmentajana jatkuu, sillä koulutus on nettipohjainen. On mulla myös yksi suomikaverikin kurssilla. Asiat on siis mallillaan. Vaapukkakin (automme) oli iloinen kun näki meidät 🙂

Mitäs tuumitte näistä uutisista?

6 thoughts on “Kulkurin vaimo palasi Helsinkiin!

  1. yhtä uskomaton tunne kuin vuosi sitten erään omakotitalon pihalla Turussa, siellähän taas tapaamme ’vuosipäivänä’.

  2. tuumin ja tykkään ja me ei asuta pääkaupunkiseudulla. Sienikaveria vailla 😉

    • Saat Mikon sienikaveriksi 😀 Pyrhälletään sen kautta kun osutaan kohille.

Jätä kommentti Sannaliina Peruuta vastaus