Päivän päätepysäkki, Tampere

Taas pitkä ajo takana, mutta Lapuan ja Ikaalisten kautta löysimme vihdoin perille Tampereelle. Tampere oli meille molemmille tutumpi kaupunki. Itse olen asunut vuoden verran Orivedellä ja työskentelin Tampereella nelisen kuukautta. Mikko taasen on asunut ihan Tampereella ja ollut niinikään töissä. Silti turreilu Tampereelta on täysin jäänyt kokematta.

Näköalatornista voi nähdä myös pyllyjä.

Näköalatornista voi nähdä myös pyllyjä.

Tampere

Tampere

2013-08-21 17.32.58

Ajettiin heti aluksi Pyynikin näköalatorniin, sillä Mikko ei ollut koskaan käynyt siellä. Alakerran kahviosta syötiin myös munkki tai siis Mikko söi 🙂

Sokerihuuli.

Sokerihuuli.

Hotellin etsintä, pieni lepuutus ajamisesta ja sen jälkeen ruoan metsästykseen. Löydettiinkin aika läheltä ravintola, josta saisimme ruokaa. Ravintolan tarjoilija bongasi ruokavalinnoistamme, että saattaisimme olla kasvissyöjiä. Ruokailun päätteeksi hän pyysikin meiltä ideoita kasvisruoiksi ja tästä hyvästä saimme jälkkärit hyvitettyä. Käy mulle!

Asusteltiin yö Omenahotellissa. Omppuhotelli kun ei tarjoa aamupalaa, niin etsittiin sitä sitten aamusella pitkin Tampereen toreja. Kyllä meillä oli ihan selkeä visio. Olin kuullut, että Tammelan torilla olisi jokin uusi raakakiska, nimeltä Bööna ja sinnehän me sitten reippailtiin heti aamusta. Meille maistui kyllä tosi mainiosti! Todella hyviä kaakkuja!

Suolasta raakakakkua aamupalaksi Tammelan torilla.

Suolasta raakakakkua aamupalaksi Tammelan torilla.

Ostettiin vielä lisää kakkua.

Ostettiin vielä lisää kakkua.

Ennenkuin lähdettiin matkaan, käytiin hakemassa vielä smuutsit Ruohonjuuresta.

Cocovin smuutsibaarissa Tampereen Ruohonjuuressa.

Cocovin smuutsibaarissa Tampereen Ruohonjuuressa.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s