AQ

Coachella niminen musiikkifestivaali oli tuonut Erkon ja Mikon Kaliforniaan ja tietenkin ruoka. Erkko ja Mikko pitää Helsingissä yhdessä muutaman muun DJ:n kanssa Lauantaidisko nimistä klubia Tavastialla ja tänne Kaliforniaan asti piti muuttaa että tutustuin paljon puhuttuun Mikkoon. Erkon tunsinkin edellisen työn kautta. Mikko ja Erkko oli hyvin valveutuneita San Franciscon ruokatarjonnasta ja olivatkin käyneet erinomaisessa (tyyriissä) ravintolassa nimeltä Aterlier Crenn. Tänään ei kuitenkaan menty sinne vaan testissä oli ravintola nimeltä AQ.

Edellinen pöytäseurue söi vielä ruokaa ja jouduttiin aika pitkä tovi odottamaan pöytään pääsyä. Onneksi juteltavaa löytyi ja tietenkin drinkit baarista. Tilattiin ravintolan ”kevät” listalta jaettavia annoksia, jota tarjoilija suositteli. Osassa ruoassa oli lihaa, mutta ne oli mahdollista saada ilmankin, mikä on aina plussaa näin kasvissyöjänä. Reippaalla kysäisyllä hommasin pöydällemme skumpat odottelusta aiheutuneesta ”vaivasta”. Palvelu olisi saanut pöytäseurueeltamme paremmat pisteet mikäli sitä ei olisi tarvinnut edes kysyä. Mikko (ei omani) tilasi myös puolikkaan pullon jotain aivan taivaallista valkoviiniä. Kallistahan se oli, mutta todella hyvää!

Tarjoilijan suosittelema ajatus jaetuista lautasista ei ehkä täysin toiminut, sillä eri annosten maut sekoittuivat toisiinsa. Ruoka oli silti todella hyvää ja tila myös oikein hieno. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Tosin hieman arvokkaammasta päästä.

Alkupaloja

Alkupaloja

Pääruokaa

Pääruokaa

Jälkkärit

Jälkkärit

Jälkkärit

Jälkkärit

Mononen & Mononen kiteyttää:

  • Ruoka 4/5
  • Palvelu 4/5
  • Hinta/Laatu 3,5/5
  • Tila 4,5/5 

Yhteensä 4/5

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s